Kevät on jo kovaa vauhtia menossa. Ei ehkä minun parasta aikaani
mutta ymmärrän jälleen kerran niitä jotka alkavat heräämään
kylmän ja pimeän talven jälkeen.
Joka kevät toistan itselleni että juuri nyt on tulossa sellainen
unelmien kevät minullekin. Joka kerta joudun pettymään tai
ainakin toteamaan ettei se ollut ihan sellainen miksi olin sen
ajatellut.
Jonkin asteinen masennus, tai se on ehkä väärä sana tämä
masennus. Ne ketkä ovat joutuneet sen todellisuudessa kohtaamaan
eivät varmastikaan ymmärtäisi tätä minun oloani siksi.
Mutta jotain sinne päin ajattelen sen kuitenkin olevan. Kun tuntuu
ettei jaksa eikä kykene mihinkään, mutta tekee kuitenkin.
Kun väsyttää niin ettei pysty nukkumaan. Kun keskittymiskyky
heikkenee niin että on vihainen itselleen ja kuitenkin huomaa
että kaikki tuli tehtyä ja vähän enemmänkin. Kun jälleen kerran
satelee suruviestejä. Niin on vain todettava että ihan on normaali
kevät menossa.
Kun haluaisi ilostua uudesta kevätmuodista. Haluaisi pukeutua
pinkkiin ja taivaan siniseen, mutta mielessä on vain musta valkoinen.
Pesin ikkunat, niin sisältä kuin ulkoa. Maailma näyttää paljon
paremmalta. En olisi uskonut sen auttavan, mutta auttoi.
Olin näkevinäni hämähäkin ja tuulahduksen kesästä. Yrittiköhän
se piristää. Kyyhkyspariskunta on muuttanut jälleen pihallemme
se jos mikä on varma kevään merkki. Siinä ne elävät kanssamme
koko kesän ja sitten taas häviävät ja tuskin muistan niiden olemassa
oloaan sen jälkeen . Kunnes ne jälleen ilmestyvät. Miten voikaan
pari lintua piristää niin paljon. Lunta on vielä pihalla, mutta lämpö
ja aurinko yrittävät vähentää sitä oikein porukalla. Niillä on ihan
selvästi halu piristää minua ja varmaan muitakin.
Krookukset , leskenlehdet iltakävelylenkillä ei voi olla huomaamatta.
Yritän jälleen löytää ihania asioita keväästä vaikka vieläkin
harmittaa miten minulta taas varastettiin yksi tunti, niinkuin joka
kevät. No, onneksi ihana syksy palauttaa sen aikanaan minulle.
Pappa on luvannut raahata mahdollisimman pian pihalle tuoleja
jotta voisin piristyä istuttuani auringon paisteessa. Se todellakin
muistaa paistaa lähes jokainen päivä. Sammuttaa surumielistä
oloani ja muistuttaa omasta D vitamiini tuotannostaan josta
saan olla kiitollinen.
Olen ehkä sittenkin valmis tähän raskaaseen kevääseen. Ehkä
se sittenkin jälleen kerran on ihan tavallinen kevät. Vien ruusun
pois nukkuneen haudalle, kun en hautajaisiin päässyt. Adressin
lähetän toisen pois nukkuneen omaisille, kun en sinnekään pääse.
Kaivan vaaleanpunaisen puseron kaapista, ties koska olen sen
ostanut. Saa kelvata tänäkin keväänä. Kuuntelen kollegani
tilitystä .....hän rakastaa kevättä ja todellakin kertoo sen ja ilmaisee.
Aurinko paistaa sisään ja puhtaat ikkunat hymyilevät kilpaa
ikkunalaudalla olevien kukkien kanssa.
Tunnen sittenkin olevani onnellisemmassa asemassa kuin moni
muu ja siksi päätän ryhdistäytyä, niinkuin kaikkina muinakin
viettämäni keväinä.
Seison terassilla ja teen hengitysharjoituksia , juuri niitä mitä olen
joogassa oppinut. Elämä on tässä ja nyt onnellisimmillaa .
Siispä eletään sitä nyt ja tänään. Huomenna onkin jotain muuta.
Siitä sitten toiste enemmän.......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti