Sain haasteen......

Sain haasteen. Voi ei, olen niin huono näissä ja samalla toinen minäni
jo miettii vastauksia. Haaste on tarkoitettu blogeille joilla on alle 1000
lukijaa, eikä se tarkoita vuodessa!!! No minun blogini nyt kuuluu
tällaiseen " rakas päiväkirjani" sarjaan, eikä varmaankaan kiinnosta
sillä tavalla kuin nämä ihanat blogit mitä itsekkin luen ja johon
haastajani Sanna K. kuuluu. Puolivihreää elämää on Sannan
monipuolinen blogi jota kannattaa käydä lukemassa. Linkki sinne
löytyy tuosta oikeasta reunasta kohta: Oma blogiluettelo. (löytyisi tästäkin
jos minä onneton osaisin sen tähän laittaa :) )

Sanna kysyy 11 kysymystä eri blogin kirjoittajilta ja he vastaavat.
Bloggarit vastaavat ja kysyvät taas omat kysymyksensä jne. tarina jatkuu.
En varsinaisesti vastaa haasteeseen, mutta aion silti vastata kysymyksiin
koska luettuani ne, sain paljon tuumailtavaa. Siispä päätin kertoa ne
sillä omalla tavallani, tavalla millä näitä tuumailujanikin kerron.

1. Mistä blogin nimesi tulee?
Mumman tuumauksia....nimi tulee kirjaimellisesti siitä , kun
aamuisin istun olohuoneen ison ikkunan viereen, juon teetä
ja mietin ihmisiä ja asioita joita tapahtuu. Mietin asioita joita
toivon tapahtuvan ja jotka ovat tapahtuneet jo kauan sitten....

2. Kaikista kirjoittamistasi postauksistasi, mikä on
lempparisi?
 Ihan paras päivä viikossa. Se on tuumailuni päivästä
lastenlasten seurassa. Kerran viikossa tapaaminen jatkuu yhä
ja olen iloinen siitä. 150 kilometriä tietä on välillämme,  se
ei ole este eikä edes hidaste. Olen iloinen että olen saanut heihin
läheiset välit.

3. Paras ja pahin mitä sinulle tapahtui 2014?
Pahin asia oli varmasti , miten yli 40 vuotta kestänyt ystävyys
päättyi. Kaikki yhdessä koettu oli pois pyyhitty kuin sitä ei
olisi koskaan ollutkaan.
Parasta oli varmasti se että aloitin viittomakielen opiskelun. Epäilin
ettei siitä tule mitään ja se onnistumisen riemu kun ensimmäinen
kurssi oli käyty oli sanoin kuvaamaton.

4. Mikä on isoin unelmasi?
Isoin unelmani on elää ja nähdä lapsenlapsieni kasvavan. Nähdä
miten Päivänsäde kävelee, puhuu ja kuulee linnunkin laulavan.

5. Mikä on mieleisin huonekalu kodissasi?
Tässä kohtaa tunnen itseni kyllä tosi materialistiseksi. Kun on
elänyt kauan on tullut hankittua yhtä sun toista.  Kiintynytkin olen
useisiin huonekaluihin ja kummankin kotoa perityt ovat myös tosi rakkaita.
Mutta laitan tähän meille aika uudenkin huonekalun, oikeaa elämää se on nähnyt jo aika lailla.
Ihana naapurimme mahdollisti että se tänään on meillä, enkä
luovu siitä koskaan.

6. Millä päiväsi alkaa?
Kaurapuuroa, päälle raejuustoa. Pieni voileipä ja
teetä, jos ruokailua tarkoitetaan. Jos sitä mitä tapahtuu kun
nousen sängystäni, niin vessan kautta postilaatikolle. Sillä
matkalla ehdin kiittää että olen saanut herätä tähän uuteen aamuun.
Samalla tulee kiitettyä kaikista rakkaista ja. ja ja. tosi pitkä "rotla".

7. Teetkö unelmatyötäsi?
Teen työtä josta unelmoin, ennenkuin sitä tein. Kun sitten
varsinainen työ aikanaan loppui, sain alkaa tehdä työtä josta unelmoin.
Unelma täyttyi joten tämä on unelmatyöni.

8. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana?
Tämä kysymys on kyllä nyt aivan kuin työpaikan kehityskeskustelusta.
Saavuttaa, voi kuinka vaikealta sanalta se kuulostaakaan, tai
saanko sen siltä kuulostamaan. Viiden vuoden sisällä saavutan eläkeiän ja
toivottavasti saavutan yhden pienemmän vaatekoon.
Haluaisin saavuttaa myös enemmän viittomakielen parissa...
Haluaisin matkustaa Italian Toscanaan
ja nähdä kauniin Firenzen. Tämä ehkä menee enemmän sinne
haaveilun puolelle....
Huomaan olevani enemmän unelmoija tyyppi, en haasta itseäni
mitä minun pitäisi tehdä...saavuttaa ja unelmatkin ovat kovin
arkisia.

9. Kuvaile yhdellä sanalla parasta ystävääsi?
Erityinen.

10. Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut vanhemmiltasi?
Kyllä se varmasti on perheen tärkeys. Perhe menee kaiken
edelle. On opittava tulemaan omillaan toimeen, mutta on osattava
pyytää apua kun sitä tarvitsee. On osattava kuunnella ja uskallettava
puhua.

11. Mitä toivot tulevalta kesältä?
Toivon että saan pienet pojat kesälomalle meille. Voin illalla peitellä
pienet varpaat. Lukea iltasadun ja nauttia kun ei kiirettä minnekään.
Saan aamulla ihanat pehmeät halaukset ja voin nuuskutella unenpöpperöisiä
pellava päitä.
Voin puhella rauhassa vanhempien kanssa ja nauttia kun he ovat siinä.
On ensimmäinen kesä lähes kolmeenkymmeneen vuoteen kun meillä,
vapaaherralla ja minulla on yhteistä lomaa kokonaista kolmeviikkoa
yhden sijaan. Toivon että voisimme tehdä pieniä matkoja vailla
kiireen häivää... sinne minne nenä näyttää ja juuri sinne mikä
sillä hetkellä mieleen tulee.
Toivon, iloa , valoa ja onnellisia päiviä.....

 
 Viimekesältä niin kuin päivämäärästä näkyykin, ei ole minun pihalta on Rouva Sporttisen piha....

Vähän erillainen postaus tällä kertaa. Sain aikaan jonkin moisia vastauksia vaikka en kirjaimellisesti
haasteeseen vastaakkaan. Haluaisin että juuri sinä, niin sinä joka luet tätä miettisit Sannan kysymyksiä. Helppoja vai kuinka, mutta kun alkaa pohtia enemmän se ei välttämättä olekkaan
sitä. Sain kuitenkin taas tuumailtavaa ja ensi kerralla palaan taas omiin omituisiin
juttuihini. Se SAAVUTAN jäi kyllä vaivaamaan....hmmm... saavutankohan koskaan .......

Uskollinen ystävä......

Uni ei tule silmään ja ajatus ( yllätys,yllätys) lentää niin että
tukka hulmuaa. Yritän napata ajatuksesta kiinni ja kiitollisuus
on niin voimakas että se on pakko pukea sanoiksi. Aamulla, ei nyt
tuumailen ja sen siivittämänä nukun kuin tukki.

Kun kuusikymmenluvulla muutimme asuinpaikkaan missä kävin
ensimmäiset koulu vuoteni, koin että olen kuin Liisa Ihmemaassa.
Kaikki koulutoverini olivat vieraita minulle, toisensa he kutakuinkin
tiesivät ja se ei helpottanut minun tilannettani mitenkään.
Olin erittäin arka, niinkuin tietysti kuka tahansa tässä tapauksessa.
Toisaalta olin niin innoissani uusista ihmisistä , ja toivoin todella
lujaa että edes joku asuisi meitä lähellä. Kun lähdin äidin kanssa
kävelemään ensimmäisen koulupäivän jälkeen kotiin, huomasin
yhden ihanan Kiharatukkaisen tytön. Hänkin käveli äitinsä kanssa
pienen matkaa samaan suuntaan. Se että hän hymyili minulle
yhtä arasti kuin minä hänelle , oli alku jollekin.

Seuraavat neljä vuotta olimme sydänystäviä. Muistutimme toisiamme
monella tapaa ja pidimme aina toistemme puolta joskus koulupihan
riehakkaissakin leikeissä. Hänellä oli myös piirteitä joita ihailin
syvästi. Hän oli luokkamme paras oppilas, vaatimaton ja kaunis.
 Hän oli tosi ystävä, sellainen mitä tarvitsin juuri silloin.

Talomme sijaitsi vähän kauempana niin sanotusti siitä tiiviistä
kylästä. Talomme ikkunasta näkyi vain yksi pieni talo.
Pienen talon ikkunassa paloi vain ani harvoin valo. Talossa oli
vain pieni piha piiri, ei peltoa eikä metsää mikä oli pientiloille
silloin aika harvinaista. Talossa asui Erakko. Mietin laitanko
lainausmerkit sanalle erakko, mutta en laita koska hän oli juuri
sellainen. Ainakin siihen asti kun hän tutustui vanhempiini.

Olin matkalla kouluun pimeänä syysaamuna. Yht äkkiä metsä
polulta "pöllähti" eteeni suuri kokoinen mies suurine saappaineen.
Olemus, kuin olisi jyrännyt kaiken alleen mikä eteen tulee.
Pelästyin niin kovasti kuin pieni tyttö voi pelästyä. Maalla
jokaiselle sanottiin "päivää" ja niin tein myös minä, kunhan
kauhusta selvisin. Se möreä murahdus, jonka tuo jättiläinen
päästi, sai minut toivomaan etten koskaan tapaisi häntä enää.

Muistan miten isä yritti lähestyä miestä monta kertaa, saamatta
mitään kontaktia.
Kun tuli seuraava kesä ja heinänteon aika,isä päätti pyytää
miestä avuksi. HÄN TULI. Sen päivän jälkeen hän tuli lukemattomat
kerrat auttamaan isää pelto töissä, muttta jos joku muu kuin
perhemme jäsen oli paikalla pienen tuvan Erakkoa ei näkynyt missään.
Muistan kuinka äitini sairastui ja hän vakuutti isälle , että hän
kyllä auttaa me pärjäämme kyllä, muita ei tarvita.
Palkkaa hän ei koskaan halunut ottaa, jopa suuttui joskus kun
isä sitä hänelle tarjosi. Ainoastaan äidin laittama ruoka ja leipomat
leivät hän suostui ottamaan vastaan.

Muistan ikuisesti sen hetken kun muutimme. Paras ystäväni, Erakko
ja kissani( erakko lupasi pitää hänestä huolta, eihän maatiais kissaa voinut
kaupunkiin viedä) seisoivat virekkäin. Muistan miten tuo jättiläinen
pyyhki kyyneitä , sitä näkyä en uhohda koskaan.
Siinä oli perheemme tosi ystävät.

Herään aamulla moraaliseen krapulaan. Mukava ilta ystävien kanssa.
Niin hyvä että oli pakko kirjoittaa illalla facebookiin " On onnellista
kun voi omistaa ystäviä joille voi olla oma itsensä" Mietin missä menee
raja olla oma itsensä. Onko se sitä että voi kiukutella kuin teininä
äidilleen. Onko se sitä että voi laskea leikkiä ihan mistä vain ja toinen
tietää missä kohtaa se on leikkiä ja missä kohtaa olen tosissani.
TIETÄÄKÖ NE OIKEASTI???? Jos ne ajatteleekin että tosissani
sanoin niin tai näin. Pitääkö taas ottaa rooli jokaisen kohdalle.
Pitääkö taas leikin lasku lopettaa. Milloin olen niin vanha jotta
voin olla oma itseni?
Ystävät vaihtuvat vuosien varrella, toiset häviävät kokonaan, toiset
säilyvät. Valitsemme ystävät itsellemme, ne oman "näköisemme"
luottaen että hekin tarvitsevat meitä niinkuin me heitä.
Kumpa voisin olla jollekin se lapsuuteni Erakko ja Kiharatukkainen tyttö
tai uskollinen kissani, olisin aika onnellinen......

                                   Ystäviä toisilleen "sydän saaret". Toivottavasti kuvasta saa selvän.
                                            Luonnossa kannattaa pitää silmät auki :)

Leppoisaa matkan tekoa.....

Taas kerran jokin levottomuuden kärpänen oli puraissut minua, koska
tuntui etten saanut ajatuksiani pois kohdasta MIHIN MENNÄÄN!
Levottomuuden syvin syy oli kai siinä että talviloma oli juuri alkanut.
Varaston siivouksen, kaappien siivouksen, ikkunoiden pesun ja jos
jonkinlaisten pihatöidenkin jälkeen oli sellainen olo että lomalla voisi
tehdä jotakin muutakin kuin SIIVOTA!

Olin jo jonkin aikaa vihjaillut vapaaherralle voitaisko mennä vaikka
sinne Danskiin, kun se lentokonekin tuosta vierestä lähtisi ja muutkin
ovat tykänneet. " Juu, ihan miten vaan", sain vastauksen ja kysyä taisin enemmän
kuin kerran. Samoin tivailin josko vaikka laivareissulle. " Olishan se varmaan
mukavaa", oli taas vastaus. MUKAVAA, niin kuuhunkin on varmaan
MUKAVAA mennä puhisin. Ei ,ei taida herra edes kuunnella.
Tallinnassakaan ei olla aikoihin käyty, no lähtisköhän hän sinne
arvuuttelin. "Ei välii", oli taas vastaus.

Kun loma päivät alkoivat uhkaavasti lähestyä loppua, päätin vielä
varovasti tiedustella olisiko herra kenties jo valmis matkaan.
Eräänä aamuna sitten tapahtui IHME. Tuo "ihan sama" mies
kysyi minulta:" Mitä jos lähdettäis sinne Tallinnaan? Haluaisin
käydä siellä automuseossa, voisitko tulla sinne? Haittaako jos
yksi ostoskeskus reissu jää väliin?" " EI HAITTAA,EI. MENNÄÄN
VAAN, MENNÄÄN AUTOMUSEOON KUNHAN VAAN PÄÄSEN
JONNEKIN!"  Molemmat tyytyväisiä , varasin matkan ja ei kun
pakkaamaan. Illalla sitten googletin automuseon tietoja,osoitetta
ja aukioloaikoja. Avoinna: 1.5-31.9 2015. AUTS JA VOI , VOI.
No ainakin mä yritin että mennään sinne museoon. Matkaan silti, olihan
lipput jo maksettu. Vapaaherra tuntui miettivän oliko häntä huijattu
vai ei? Minusta ei......

Ties monettako kertaa matkaamme Vistamatkojen järjestämällä
reissulla kohti Tallinnaa. Keski-ikä kieltämättä on aika korkea.
Montaakaan alle nelikymppistä ei bussissa näy. Naapuri ystävällisesti
tuo meidät bussipysäkille ja lupaa hakea meidät palattuamme.
(näin on ollut ihan joka kerta) Kun bussi saapuu satamaan ja
ovet laivaan menoa varten avautuvat. Alkaa varsinainen maratooni.
Tuntuu kuin jotain ennätystä oltaisiin tekemässä, tai niinkuin
olisi jokin tarjous joka loppuu aivan näillä minuuteilla.
Sama jatkuu kun menemme aamiaiselle. Ryntääminen on sitä luokkaa,
että varmaan kaikki loppuu ennenkuin puolet ihmisistä on saapunut saliin.
Tastä huolimatta kaikki riitti, sen jälkeen onkin taas ongelma miten
saada ihmiset ulos siivousta varten. Jokainen tuntuu istuvan kuin
olisi liimaa tuolissa, eikä siitä pääse irti.

Lauantai päivä oli mitä ihanin myös Tallinnassa . Aurinko paistoi
lämpimästi ja meillä oli työ ja tuska jotta voisimme nauttia siitä, sekä
myös tehdä niitä pikku ostoksia sisällä kaupoissa. Sovinnolla keskityimme
vain niihin kauppoihin missä olimme hyviä kauppoja ennenkin
tehneet.
Vapaaherra osteli toinentoistaan upeimpia paitoja minkä kerkesi ja minä
seurasin vierestä kateellisena. Kaikkeen mihin luulin mahtuvani, sain
kokea karvaan pettymyksen ja mieskin sai oman osuutensa taas kerran
kun syytin häntä huonosta suklaan piilottamistaidosta.  Loput hintalaput näyttivät
summaa joka sai sydämmeni sykkimään hieman liian lujaa.

Illalla kun aurinko laski hiljalleen kaupungin kadut täyttyivät ihmisistä ja
myös me olimme mukana siinä "jonossa" joka lipui hiljalleen Viru hotellin
läheisyydestä kohti vanhaa kaupunkia. Terassit olivat vielä täynnä ihmisiä,
mutta pikku hiljaa ihmiset siirtyivät sisätiloihin. Samoin mekin päätimme
syödä sisällä lämpimässä, kynttilöiden valaisemassa ravintolassa.
Ruoka oli loistavaa. Jälki ruoka kahvit päätimme juoda toisalla, ei siksi
etteikö se olisi täälläkin hyvää. Vatsa vaan oli niin täysi että teki
mieli kävellä vielä hetki. Ihana suklaa kahvila oli paikallaan ja
tällä kertaa VAIN yksi pala riitti.

Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi kotimatka. Toki runsas aamiainen on
myös matkan yksi mukavimmista hetkistä. Kotiaamiaisen kun yleensä
syömme eri aikaan, paitsi viikonloppuisin.
Hetken odottelun jälkeen kuljettaja saapuikin ja matka jatkui viinakaupan
( järjestäjä vie tiettyyn kauppaan) kautta vielä ostoskeskukseen.
Siellä mies jatkoi samaa ostosrumpaansa eli loistavia ostoksia ja
hyviä tarjouksia ja minä seurasin vierestä......

Olimme iloisia bussi kuljetuksesta koska taivaalle alkoi ilmestyä
uhkaavasti mustia pilviä, jotka sitten myöhemmin alkoivat
sadetta ripsutella. Me tosin olimme jo turvallisesti sataman terminaalissa.
Mies hieman varoitteli ehkä alkavasta myrskystä merellä, mikä
sai minut hieman jännittämään tulevaa....

On loistavaa miten tavarat ja takit voi jättää autoon ja voi kävellä
näppärästi käsilaukku olalla laivaan. Se on sitten eri juttu kuinka
paljon sieltä laivasta haluaa sitä tavaraa ulos kantaa. Minä tietysti
ensimmäisenä suklaalevy hyllyllä ihmettelemässä miten halvalla
näitä oikein saa! VOIHAN näitä ostaa vaikka VARALLE jos
joku tulee kylään , niin voin tarjota. Mies oli sitä mieltä , että
tuota en usko itsekkään. Kenties oli oikeassa......

Kun laiva saapuu satamaan alkaa taas suunnaton ryntääminen. Puhelimme
viimeisen tunnin erään rouvan kanssa ja hän kuin salaa siinä
keskustellessamme kävelytti meitä ulosmeno oven eteen. Emme
ole kyllä koskaan olleet niin edessä, koska minua hieman pelottaakin
kun se massa lähtee liikkeelle, niin olen mielelläni hieman
takavasemmalla. No nyt sitten mentiin ulos ja vauhdilla. Rouva ja
moni muukin hävisi kuin tuhka tuuleen vaikka yritimme kävellä
tosi nopeasti heidän perässään.

Bussi odotti meitä jo ulkona ja tällä kertaa pääsimme nopeasti
matkaan kohti kotia. Olin iloinen että puhuttu myrsky oli jäänyt
vain aikomukseksi. Meidän pysäkillä naapuri jo odotti sopivasti.
kiittelimme kuljettajaa mukavasta matkasta ja puhelimme
taas joskus tavataan.
Tässä kohtaa on aina sellainen olo että ei nyt ihan heti, mutta
parin viikon normaali elämää eläneenä olen taas valmis matkaan.
Niin ja onhan sinne taas mentävä järjestetylle tai omatoimiselle.
Pitäähän se auto museokin käydä katsomassa olen sen velkaa
vapaaherralle kun uhrautui kanssani tälle mukavalle matkalle.

Onnellisena avaan muovikassiani , ai niin taisin minä jotakin
sieltä sittenkin löytää. Melkein unohdin....... :)

                   Siis niin ihana talo seinillä tauluja ja peilejä....niin siis ulkopuolella :)

                 Niin ja todistetusti vain yksi pala suklaata, toinen on vapaaherralle. Mutta kumpi?

Erillainen pääsiäinen osa 2/2

Sunnuntai aamu tuntui rauhallisemmalta kuin yleensä. Liekö joku muukin
ollut iltayöstä kirkossa tai kenties jossain muualla valvomassa. Veikkaan
jälkimmäistä. Kylä huokui hiljaisuutta, kun katselin ikkunasta ja muistelin
eilistä erillaista tapahtumaa joka vieläkin kosketti.
Palauduin nopeasti maan pinnalle ja kyselin vapaaherralta milloin lähdetään
kohti seuraavaa erillaista tapahtumaa. Hän oli sitä mieltä että vartissa ajaa
ja tähän tilaisuuteen ei varmasti ole tunkua.

Lähdimme ajoissa kun se nyt kerran kuuluu tapoihimme. Olimme matkalla
Turun Tuomiokirkkoon. Olimme jo aikaisemmin tehneet treffit opiskelu
ystävämme kanssa tuomikirkon portaille, josta voimme sitten yhdessä mennä sisälle.

Tuomiokirkon rappusille oli tehty aivan ihana asetelma kynttilöistä ja kukkasista. Hyvän
mielen saa kyllä pienillä asioilla ja sitähän se oli. Tuomaan hyvää mieltä kirkkoon tulijoille.
Kirkon aula oli täynnä ihmisiä. Toiset olivat tulossa sisältä eli kirkonmeno oli lopussa ja toinen
alkamassa (ruotsin kielinen). Hain silmilläni ovea josta viittomakielen opettajamme oli
puhunut. Kurssiystävämme oli käynyt ennenkin joten hän näytti samassa sen , kun jo itsekkin huomasin. Ovi oli vielä kiinni, mutta oven edessä oli jo jokunen ihminen.
Kun ovet viimein avautuivat astuimme varovasti sisään kuin kysyen SAAKO TULLA?
Huomasimme että vain "kourallinen" ihmisiä oli saapunut paikalle ja kaikki tunsivat
toisensa. Tunnelma oli hiljainen ja vähän jännittynytkin. Tuijottelimme pientä kappelia
ja silmäilimme minne olisi viisainta asettua. Päätimme valita viimeisen penkkirivin, niistä
muutamasta.

Huomasin miten pappi kurkisteli salin puolelle ja tervehti käden nostolla , jokaista.
Näin miten hän keskusteli kanttorin kanssa ja voisin aistia heidän arvelevan syytä
meidän paikalla oloon.

Viimein he tulivat kirkonpuolelle ja sulkivat oven käytävään. He tervehtivät kirkkokansaa
uudelleen ja toivottivat tervetulleeksi.
Kirkko salissa oli hiiren hiljaista. Jostain kumma syystä jopa jännitti vaikkei siihen ollut mitään syytä. Pappi alkoi puhua hyvin hiljaisella äänellä ja samalla viittoa. Yritin epätoivoisesti
pysyä perässä ja minun teki mieli huutaa:"Voisitko puhua kovempaa!" Mutta se ei
ollut tarpeen , koska kukaan muu ei kuullut mitään. Paitsi me kolme.....
Istuimme kuin suolapatsaat paikoillamme kun pappi puhui ja viittoi yhtäaikaa. Tuntui ettei
voi räpäyttää silmiään, ettei putoaisi pois "kärryiltä". Jokainen viitoma oli nähtävä ja
yritettävä ymmärtää kun papin puhe häipyi välillä kirkkosalin uumeniin. Pappi kyseli
välillä kysymyksiä kirkkoväeltä ja niissä kohtaa toivoin UNOHDA ETTÄ ME OLLAAN
TÄÄLLÄ TAI AINAKIN MINÄ! Pappi unohti. Kuului myös jonkin moisia naurahduksia
kirkkoväeltä kun pappi kysymyksillään heitä tenttäsi. Vastauksia emme nähneet, kun
kädet ovat viittomassa aika olennainen osa ja niitä ei näe, ei myöskään ymmärrä.

Tuli kanttorin vuoro ja virren. Ihana nuori nainen hyräili hiljaa virttä ja viittoi. Voisin
vannoa jos näkisimme enkelin puhumassa , se voisi näyttää juuri tältä. Osa kirkkokansasta
viittoi tietysti hänen kanssaan ja osa vain katseli, me mukaan lukien. Aivan kuin
kuulevaisten kirkonmenoissa, osa laulaa, osa ei.
Tuli rukousten aika. Alkoi kuulua hiljaista ääntä , jokainen kykynsä mukaan , osa vain
viittoi. En uskaltanut päästää ääntäkään(?) mielessäni lausuin sanat ja tuijotin vain
pappia. Vieressänikin oli aivan hiljaista.

Pappi kutsui kirkkokansan ehtooliselle, ajattelin että nyt oli vapaaherran vuoro. Hän
oli eilen kassinvartija, tänään voisin minä vuorostani seurata sivusta tapahtumaa.
Täällä ei tarvittu kassinvartijaa ja tuskin olisi tarvittu eilisessä messussakaan.
Ehtoollinen oli tietysti kuin tavallinen ehtoollis tapahtuma lisättynä viittoma.
Kun kaikki muut olivat käyneet ehtoollisella, eräs vanhempi mies nyökkäsi
meille niin ystävällisesti että vieläkin muistan hänen lämpimät silmänsä.
Kuinka ollakkaan myös minä kävelin alttarille vapaaherra ja ystävämme
seuratessa minua. Paikalle päästyäni ymmärsin että olisi ollut epäkohtelistakin
olla menemättä.

Viimeinen virsi vielä tuolta ihastuttavalta "enkeliltä", papin loppusanat ja olimme
ovella menossa pois. Ovella jossa pappi vielä kädestä pitäen toivotti hyvää
pääsiäisen jatkoa ja kiitin samoin ajatuksin. Kiitin mielessäni upesta kokemuksesta...

Lähdimme vielä yhdessä "kirkkokahville" vaihtamaan kokemuksia. Yksi asia
oli jokaiselle meille selvää ihan ensimmäiseksi. Kuinka helppoa on kommunikoida
kun omaa kaikki aistit. Kun menetämme jonkun , vahvistamme toisia tietysti.
Näin kuulevana kun opiskelee viittomaa, kuluu runsaasti energiaa kun muistelee
miten jokin liike tehdään. Samoin käy minkä tahansa kielen tai uuden oppimisen kanssa.
Kuinka itsestään selvänä näitä asioita jokaisessa päivässä pitääkään.
Olen monasti surullinen kun joudun käyttämään viittomaa lapsenlapseni
kanssa, kuinka helppoa olisi vain puhua....Toivon ja rukoilenkin että hän jonain päivänä
puhuu hyvin tai ainakin ymmärrettävästi. Niin tai näin se on ainakin varmaa
onnellista elämää voi viettää vaikka ei kuulisi tai osaisi puhua........

Erillainen pääsiäinen osa 1/2

Sain kuin sainkin laitettua vihdoin narsissit vakio paikoilleen pihalle. Vapaaherra niitä
jo oli minulle tuonut paljon ennen pääsiäistä ja pelkäsin että ne kasvavat ihan liian
pitkiksi siinä eteisen lämpimällä lattialla. Varret venyivät venymistään, mutta siinä ne
nyt ilostuttavat ja muistuttavat keväästä ja vähän muustakin. Jokin asia on aina
jota siirrän tuonnnemmaksi ja tuonnemmaksi, mutta yksi oli asia minne oli  taas
mentävä ja ajoissa......

Suunnittelin pääsiäisen ohjelmaa itsellemme, niin se tosiaan pitää suunnitella
kun tuntuu että päivät loppuvat aina kesken vaikka niitä monta onkin.
Olisin halunnut (jokin pakko mielle) ehdottomasti lähteä Danskiin. Pääseehän
sinne joka päivä, mutta olisin halunnut lähteä ohjelmalliselle järjestetylle
matkalle. Huomasin ettei mies ollut niin innostunut kuin minä ja kun
työpäivien puitteissa se ei oikein onnistunutkaan, niin jotenkin aistin hänen
huokailujensa perusteella että hyvä näin. No ehkä sitten toiste kun on vähän
lämpimämpää tai kulunut SATA VUOTTA, hiukan harmistelin itsesäälissä.
Kun lapsikin perheineen päätti mennä anoppilaan niin päätin että
tänä vuonna menen pääsiäistapahtumiin , joissa olen aina halunnut käydä ja
varsinkin Pääsiäismessussa....

Olin huomannut ilmoituksen jo aikoja sitten ja aloittanut saman kaavan:" Voi että kun olis
kiva mennä ,mut kun se on niin myöhään!" Nyt ajattelin että WAU SE ON VARMAAN UPEAA
KUN NIIN MYÖHÄÄN!
Jälleen kerran olin kiitollinen kun omaan sellaisen miehen joka aina innostuu yhtä
sponttaanisesti minun ideoilleni( no ei ehkä IHAN aina) ja varsinkin vähän arkipäivästä
poikkeaville.

Lähdimme liikkeelle todella ajoissa, parkkipaikka keskeltä kaupunkia ja tulossa satoja
ihmisiä kuulostaa aika hankalalta. Onnistui kuitenkin hyvin.
Saavuimme vihkikirkkoomme ja ovella jo supatimme kuinka kolmekymmentä
seitsemän vuotta sitten kävelimme tutisten toisiimme nojaten tätä käytävää.
Äänimiehet ja kirkon miehet ja naiset harjoittelivat viimeminuuteilla omia
osuuksiaan. Kirkko oli koristeltu elävillä kukkasilla, neilikoita ja narsisseja oli
kaikkialla. Päätimme mennä tarpeeksi lähelle, jotta saisin kuvan laulajasta ja
orkesteristakin.
Ohjelma alkaa kun Jaana Pöllänen laulaa koskettavia lauluja. Siinä sitten herkkänä
"tyttönä" ensi metreillä nieleskelen kyyneleitäni. Kun vihdoin ensimmäinen karkaa
poskelleni ja salaa pyyhin sen, en voi enää vastustaa sitä mikä tulee nenästä.
Vilkaisen sivusilmällä miestä joka istuu vieressäni huomaako hän kun kaivan nenäliinaa
taskustani. Näen hymyn hänen huulillaan ja kuulen miten hän niistää niin että se kuuluu
varmaan kirkon puoliväliin saakka. Päätän pistää paremmaksi.

Laulun loputtua alkaa varsinainen messu. Ristisaatto saapuu kirkkoon tunnistan
muutamia julkisuuden henkilöitä kulkueesta esim. mainitakseni Ilkka Kanerva.
Kirkkoväki ja kuoro laulaa ja laulu tosiaan RAIKAA. Miten upeasti laulu voikaan
soida näiden upeiden seinien sisällä ja kohota korkeuksiin. Ei edes joululaulu
tilaisuuksissa ole ollut tälläistä tunnelmaa.
Kirkkosali on lähes täynnä ja saamme kuullakin että seitsemän sataa meitä on.
Kirkkoherra pyytää niitä jotka haluavat kirjoittaa toivomansa rukouksen tai
kiitoksen tulemaan alttarin viereiselle paikalle. Olen ensimmäisten joukossa.....
Samoin ehtoollispöydässä. Vapaaherra tyytyy käsilaukkuni kaveriksi.
Kirkkoherran pieni puhe, tuttuja kasvoja kertomassa pääsiäisen sanomasta ja
omasta uskoon tulemisesta. Koskettava oli myös nuori nainen ehkä vähän alle
parikymppinen, miten hän kertoi kovasta lapsuudestaan, hyväksi käytöstä ym.
ja siitä miten hän tuli uskoon ja on nyt ONNELLINEN ja ILOINEN
silloin uskon että ihan jokaista kosketti syvältä sydämmestä.

Pari tuntinen aika rientää niin vaudilla, että olisi vielä hetken voinut kuunnella
upeaa kuoroa. Ristisaattue poistuu kirkosta. Kirkkoherra kehoittaa ottamaan
kukkasia kotiin! IHAN USKOMATONTA! Kukat häviävät ja ihmiset kiitävät.
Vapaaherra ojentaa minulle neilikan ja taas nielaisen...
Kirkonovella kirkon miehet ja naiset kättelevät ja toivottavat jokaiselle
hyvää pääsiäistä. Haluan ehdottomasti kätellä kirkkoherraa. Hän katsoo suoraan
silmiin, minusta tuntuu että lävitseni. Puristaa lujasti kättäni ja sanoo toivotukset.
Toinen kirkonmies pitää kädessään suurta korillista pieniä pääsiäismunia, hän
kehoittaa jokaista ottamaan. Mehän tietysti kiittäen nappaamme nannat.

Kuulas yö avautuu kirkon ovien takaa. Hymyileviä kasvoja liukuu ulos yöhön
taskussa upea elämys. Ei tullut väsymys, tuli hyvä mieli. Huikkaan
vapaaheralle:"Kyllä tämä aina Danskin matkan voitti !" Hän katsoo
minua ja hymyilee hieman epäilevästi. Käsikädessä kävelemme onnellisena
kohti autoa ja kohti kotia......