Paras porukka....

Istun niinkuin istun joka ikinen aamu ja nautiskelen aamuteetäni
siinä ikkunan viereisellä tuolilla. Siinä missä mieli lepää ja
tuumaukset lentää. Katselen penkkiä joka terassilla yksinään
kyyhöttää. Sen paikka on siinä oli sitten kesä tai talvi.
Se on sen verran suuri ettei mahdu varastoon ja katoksen alla
sen on hyvä olla, olen sitä mieltä.

Muistelen rakasta anoppiani. Hän asui kerrostalossa ja sellaisessa
kerrostalossa jossa todella välitettiin asukkaista, ainakin vanhuksista
tai paremminkin vanhukset välittivät  toisistaan. Kerrostalon pihalla oli
penkki jos toinenkin jossa yleensä vanhukset "paransivat"
maailmaa sen minkä vielä kykenivät. Anoppi harmitteli aina
kun hänen ikkunansa eivät olleet pihalle , jos ne olisivat
olleet hän olisi voinut tarkkailla kuka tulee istumaan ja kuka
ei. Näin olisi voinut valita seurustelu kumppaninsa.
Iloisena ihmisenä hän kuitenkin lähes joka päivä meni
pihalle istumaan, noille ihanille penkeille. Hän kertoi
miten melkein heti voisi huomata verhojen alkavan
heilua ja ei aikaakaan kun mummoja ja pappoja alkoi ilmaantua
pihalle. Keskustelu aiheet menivät laidasta laitaan.
Aina hän kuitenkin oli sitä mieltä että heillä
on loistava porukka.....

Kuuntelen kun ystävä selittää , että on ollut kursseilla.
Työpaikkan koulutus kursseilla sellaisella vapaaehtoisella.
Häntä harmitti suunnattomasti että yleensä ilmoittautui
sinne, se kun oli tapahtunut hetken mielijohteesta.
Lähteä nyt kursseille vapaa aikanaan , eikä siitä saa
edes palkaa. Se että siitä olisi jotain hyötyä oli
myös hieman epätodennäköistä ja selviäisi vasta
myöhemmin.
Melkein yhteen hengen vetoon hän
selittää koko kurssitarjonnan ja ruoat ja huonetoverin.
Kun varovasti kyselen tuntuuko hänestä siltä
että siitä olisi hyötyä jatkossa. Hän katsoo minua
hieman hämillään ja vastaa:" En minä sitä tiedä
mutta et voi uskoa kuinka meillä oli HYVÄ PORUKKA!"

Kaupassa nuori myyjätär kertoo lähtevänsä risteilylle.
Hän on todella innoissaan , laivalla on hänen idolinsa.
(Roope Salminen  tai Robin tai joku en muista :))
Toiset hiukan kiusaavat häntä nuoresta iästään, että
mitenkähän hän sinne pääsee kun niissä on niitä
ikärajojakin.
Tyttö heilauttaa pitkää poninhäntäänsä ja vastaa
iloisesti:" Voi meitä on mun ikäisiä ja sitten melkein
mun äitin ikäisiä , meillä on ihan super hyvä
porukka!"

Katselen vielä penkkiäni ikkunan takana ja muistelen
ystäviä jotka istuivat kesällä penkillä. Kuinka paransimme
maailmaa omalla tavallamme. Muistan aikuisia ystäviämme.
Muistelen niitä ihania nuoria ystäviämme jotka lapsineen
käyvät meillä.
Meillä käy niin ihanaa porukkaa.
Muistelen  kuinka pieni Päivänsäde halusi aina
kun olivat käymässä syödä ehdottomasti ulkona.
Päivänsäde istui aina penkillä ,yleensä Suloisuus hänen
vieressään ja sitten yksi aikuinen. Aurinko paistoi,
hyvää ruokaa, ei kiirettä minnekkään kaikilla
vapaata.
Jokainen hetki näiden ihanuuksien kanssa on se
mikä elämässä on tärkeintä, kaikki muu tulee
sen jälkeen..

Oletko ajatellut ihmisiä ympärilläsi, perhe, työssä,
harrastuksissa. Oletko miettinyt koskaan kuinka
ihanaa porukkaa on ympärilläsi. Sitä vaan elää
ja on tyytyväinen tai sitten ei.....
Toivon että jokaisella olisi ympärillä se hyvä porukka...

Olen onnellinen ja kiitollinen omasta ihan parhaasta
porukasta......

Venetsiassa oli porukkaa kun siellä tuli käytyä. Varmasti ihan mukavia kaikki :)

Reikä silmän verkkokalvossa...

 Menin eräänä tavallisena maanantaina tavanomaiseen silmälääkärin tarkastukseeen.

Sellaiseen minkälaiseen erillaiset silmälääkäriasemat meitä kehoittavat. "Tarkistuta

näkösi säännöllisesti." Toisinaan se jatkuva mainostaminen ärsyttää mutta kun 

viimeisestä käynnistä on jo mennyt kolmekin vuotta, niin pieni pelko

siitä onko kaikki hyvin, alkaa hiipiä mieleen.

Minulla tuo tunne alkoi vähän ennen joulua. Kun "hämähäkkejä" alkoi näkyä

näkökentässä ja joitain muitakin "olentoja". Tietokoneen google on oiva apu

kun jostain mitä et varmaksi tiedä niin sepä neuvoo oitis. Niin myös minunkin 

tapauksessani ja ystävän iloinen hyvä neuvo että kohta ne "elukat" juoksee

molemmissa silmissä , joten ei syytä huoleen.

Joulun jälkeen jouduin kuitenkin toteamaan että myös lamppu , joka yöpöydälläni

on, ei valaise enää niin kirkkaasti kuin ennen. Kirjoja joita luin , niin niiden teksti

näytti myös päivä päivältä hämärämmältä. Ja jotakin kummaa vilahti aina silmäkulmassani

ja vaikka elettiinkin joulun aikaa, vannon että se vilaus ei ollut tonttu. 

Joten minulla oli kuin olikin syytä tilata tuo silmälääkäri muutenkin kuin vain 

loistavan mainoslauseen takia.

Silmälääkärin tarkistus kävi tuttua tarinaa noudattaen, kunnes tultiin kohtaan

"kello kolmen ja neljän väliin". "Siellä on reikä" , totesi lääkäri ja siltä istumalta

minulta kysymättä tarttui puhelimeen ja soitti sairaalaan. Sopi minulle ajan

samaksi päiväksi silmän laserointiin ja kun hän katkaisi puhelun kysyi minulta sopiiko

se. Nyökyttelin päätäni ja pohdin olisiko minulla ollut vaihtoehtoja. Jälkeen päin

ajatellen olen kiitollinen hänelle että se kävi näin nopeasti.

Parin tunnin päästä olin sairaalassa ja jännitti niin hirveästi ja mielestäni kaikki

"olennot" joita silmissäni joskus olikin vilkkunut olivat säikähtäneet yhtä kovin 

kuin minä ja hävinneet kuka mihinkin.

Ystävällinen hoitaja laittoi silmiini pupilleja suurentavia silmätippoja lisää,

vaikka ne eivät olleet ehtineen palautua vielä silmälääkärin laittamista tipoista.

Pyytelin anteeksi että en millään saa pidettyä silmää auki kun vieras käsi lähestyy

silmääni, vaan se automaattisesti menee kiinni. Hoitaja kertoi jotain aivojen ja

silmän yhteistyöstä ja lohdutti että hän kyllä saa ne tipat sinne. Ja saikin.

Seuraavaksi puudutustippoja ja jokaisen tipan jälkeen hän kysyi " joko kirvelee".

Ensin epäilin että hänellä oli vaan huono päivä ja halusi kiduttaa minua, mutta

selitti sitten jotain vaikutuksesta. Liekö ollut totta....

Lääkäri päätti myös laittaa jotain silmiini ja se ei ollut tippa, vaan jonkin 

sortin "härveli". Hän kertoi ettei laserointi satu, mutta toisista tuntuu pienenä

pistelynä. Siinä kohtaa oli jo myöhäistä kertoa että minulla oli TODELLA matala

kipukynnys. Toisin sanoen sattuu jo vaikka ei edes kosketa. Ihmeekseni totesin

lääkärin sanat suht todeksi. En voi sanoa että sattui, tuntui vaan "kummalliselta".

Pääni sisällä tapahtui jotain...... Kirkas valo sai aikaan sen että molemmista

silmistä valui virtanaan vettä, ei ehkä järveksi asti, mutta väitän että kunnon 

puro ainakin. Operaatio ei kestänyt kuin muutaman minuutin, mutta kun kuulin

hoitajan vieressäni haukottelevan aloin epäillä olinko ollut tajuissani koko ajan.

Ja kyllä, siihen ei voi nukahtaa.

Huokaisin helpotuksesta kun kaikki oli ohi ja olin selvinnyt jännityksestäni huolimatta.

Ohjeeksi sain KAKSI viikkoa EI lukemista, EIKÄ television katselua. Kevyttä puuhastelua

"äläkä tartu siihen imuriin" tokaisi lääkäri vielä kun hämmästelin mitä edes voisin

enää tehdä. Säännöt tuntuivat todella kovilta kun mietin tätä päivää. Aamulla olin

vain lähtenyt reippaana silmälääkäriin ja illalla olin kaikkea muuta kuin reipas, melkein

kyvytön tekemään mitään.....

Heräsin uuteen päivään hieman surkeana.  Kun olet terve voit melkein valita miten

päiväsi ohjelmoit, omien mieltymystesi mukaan. Luetko kirjaa, facebookia ym. medioita

katselet ja kirjoitat viestejä.  Mietit onko tänään se päivä kun lähdet luontoon retkelle, 

reipasta patikointia, juoksua, pyöräilyä, menet punttisalille ,ompelet,  ostoksille. Mitä mieleesi 

juolahtaa. Voit tehdä sen.....

Kun söin puuroani, kaipasin aamunlehteä toverikseni. Kun laitoin ruokaa, mietin miten

painavia kattilat täytenä ovat, saanko nostaa. Kun muistin lempiohjelmani, muistin myös

etten voi sitä katsoa. Kun soitin ystävälleni ja kerroin mitä oli tapahtunut, hän laittoi

minulle viestiä " parane pian"..........jota en saanut lukea...........eivät muutkaan ymmärtäneet.

Minulla on onneksi tämä puoliskoni joka otti jälleen kerran( viimeksi kun jalka paketissa

muutama vuosi sitten)"ohjat" käsiinsä.

Aamun lehden luku muuttui , kun hän alkoi lukea lehteä. Ihan hyvä jos sattuu lukemaan

yleensä samoja uutisia, eikä vain vitsejä. Mutta  nautin jokaisesta kuulemastani. Televisiota en 

seurannut kuin uutiset ja Salatut elämät.  Niiden tullessa laitoimme  television huutamaan  tv- 

huoneeseen täysillä ja itse istuimme olohuoneessa kuuntelemassa. Oli kuin olisin palannut

lapsuuteeni , kun oli vain radioita. Puolisko laittoi minulle myös puhelimeen storytel kirjojen

luku mahdollisuuden. Se pelasti elämäni..........

Voin todeta että aika kului , niinkuin se kuluu aina. Varsinkin jälkeenpäin

ajatellen , aika hyvinkin. Ottaen huomioon että en tehnyt paljoa mitään enkä käynyt

oikein missään ja kuitenkin tein ja kävin. Mutta kevyesti eläen....

Kahden viikon päästä menin jälkitarkastukseen. Kuuliaisena olin noudattanut

lääkärin ohjeita todella tarkasti, jopa kirjaimellisesti ja vielä tarkemmin.

Harmikseni reikä jouduttiin vielä laseroimaan uudestaan. Ei ollut enää reikää, mutta

se oli niin hauras kohta mistä oli operoitu, niin lääkäri halusi varmistaa ja siksi operoi

sen uudestaan. Tällä kertaa varomisaika oli VAIN viikko ja sen jälkeen paluu pikku

hiljaa normaaliin. 

Kolmen viikon jälkeen voin sanoa että vieläkin siellä niitä "ötököitä" näkyy eikä 

ne sieltä kai häviäkkään. Odotan koska ovat toisessa silmässä. Toivon vaan etteivät

tekisi sinne reikiä ja sama toistu siellä. Tällä kertaa menen EHKÄ lääkärin tarkastukseen

useammin. Viikon päästä on vielä lopputarkastus, sinne menen kuitenkin luottavaisin

mielin. Olenhan jo tehnyt näitä paluu normaaliin juttujakin jo. Kävelylenkitkin

maistuu, aurinko paistaa, linnut laulavat jo kevään alkua, tunnen taas eläväni ja 

näkeväni. Sitä vaan mietin että ei se lääkäri varmaankaan tarkoita että alkaisin

taas imuroida, ei varmaankaan. Tuskin kannattaa edes kysyä sitä häneltä ja onhan tuo 

puoliskokin jo siihen hommaan tosi etevä.................

                                         Välillä on oltava tauolla tavallista elämästä......

Ps. Pahoittelen tekstin jaottelua, jostain syystä en saa sitä korjattua ja on todella hankala

lukea. Toivottavasti olennainen selviää 😊 Edellisen kirjoituksesta aikaa, joten 

taidot ruostuneet valitettavasti 😊

Tunteikasta joulua....

Joulun aika on mielestäni vuoden tunteikkainta aikaa.Kuten entisaikojen
muistelu yleensä, niin joulun alla se jotenkin konkretisoituu. Kaikki
lapsuuden joulut tuntuvat jotenkin niin tunnelmallisilta.

Hanget olivat valkoisia. Pakkanen paukkui nurkissa. Tähdet tuikkivat pakkasöinä.
Joka kodissa oli aito joulukuusi, joka tuoksui metsälle ja toi ihanan tuoksun sisälle.
Joka kodissa tuoksui koko joulukuun piparit, laatikot ja se kuusi tietysti.
Koulunkuusijuhla oli vuoden suurin juhla. Lahjoja toivottiin
vain pari, ainakin minä tein niin.... Niitä myös saatiin vain pari, kolme.

Joulua vietettiin suurella porukalla.
Oli mammaa ja tätiä ja setää ja vielä isän työnantajan joulujuhlaankin
piti aina mennä. Se oli melkein määräys, eikä kukaan edes olisi
halunnut olla sieltä poissa. Jouluruokia oli vain kinkku, laatikot
ja rosolli. Tietysti myös äidin tekemä kotijuusto, mutta ne riitti.

Joulupukkki kulki aina joku ihmeellinen "palttoo" päällä.
Näytti siltä kuin takki olisi käännetty väärinpäin. Niin ja parta , se oli
jotain pumpulia. Sekin aina kummastutti, naamarista puhumattakaan.
Kun sen puhekin muistutti naapurin sedän ääntä, tai toisinaan isän ääntä.
Oli se vieläkin kummallisempaa.

Tuntuu että näitä muistoja on niin paljon että en viitsi enkä edes jaksa
niitä luetella. Kaikki yhtä hyviä ja liikuttavan ihania niiden ihmisten
kanssa keitä ei edes ole enää....

Tuli myös jouluja kun oli vierellä puoliso ja lapsi. Silloin itse laitoin
jouluni oman näköiseksi. Yritin laittaa kaiken sen minkä olin tottunut
saamaan lapsuuteni jouluina ja lisäksi vielä vähän uutta ja omaani.

Jouluaattona kun heräsin, lähdin töihin muutamaksi tunniksi. Sitten vauhdilla
tervehtimään isoäitiä.
Hautausmaalle. Sieltä vanhempieni luokse syömään . Jossain vaiheessa iltaa
anoppilaan ja väsyneenä kotiin ihmettelemään miten pukki on täälläkin
vielä käynyt. Tunnelmaa kyllä löytyi joka paikasta, tosin se piti nauttia
aika nopealla aikataululla.......

Kun lapseni perusti perheen muuttui joulu jälleen. Tuli pieniä poikia
jotka toivat jouluun jännitystä, iloa ja riemua. Kasa kaupalla lahjoja
ja joulupukin. Sellaisen oikean, punatakkisen jonka ääntä he eivät
tunnistaneet. Joulupöytään vähän erillaisempiakin ruokia ja ennenkaikkea
ihanaa yhdessä oloa. Ei kiirettä minnekään. Sain herätä jouluaamuna
siihen miten pieni ihminen tuli viereeni ja laittoi kätensä kaulalleni.
Lahjoista parhain...

Tuli myös  jouluja kun olimme vain kahdestaan. Meidän vanhempamme
ovat jo poissa. Lapsemme viettää perheensä kanssa toisten isovanhempien
kanssa joulua. Osaamme nauttia niistäkin jouluista. Haluan käydä silloin
aina aattoiltana kirkossa, ja syödä vasta sen jälkeen. Kun ei ole kiire enää
minnekkään.

Päätin  että lapseni ei tarvitsisi ikinä murehtia miten pärjäämme
joulun kahdestaan ilman joukkoa ihmisiä. Joulun voi viettää niin monella
tapaa. On itsestä kiinni jääkö menneisiin muistoihin vai rakentaako joka
joulun juuri sellaiseksi oman näköiseksi .
Tämä tuleva joulu juuri sellainen, meidän näköinen. Sellainen entisajan
joulu.....vai onko siltikään.
Hanget näyttää kuravelliltä....pakkanen nollakeliltä. Taivaskin aika harmaa, tähdistä
ei tietoa. Joulukuusikin on muovia, laatikot ostan kaupasta samoin
piparit. Työpaikan joulujuhlaan en ehtinyt ja lahjoja . Niitä näyttää
jo olevan, ystävät kävi visiitillä... Joulupukki taitaa kaasuttaa meidän
portin ohi.... ja antaa mennä vaan kiire hänellä muutenkin.

Toki kaikki ehtii vielä muuttumaan onhan jouluun aikaa vielä muutama päivä.
Muuttuu tai ei, elän vuoden tunteikkaampaa aikaa.......

       Tämän vanhan kuvan myötä mumma toivottaa rauhallista joulua kaikille.........

Pyöräily, turvallista vai ei......

Olen joskus ollut innokas pyöräilijä. Aikanaan työmatkat taittuivat
näppärästi polkupyörällä. Koulussa en koskaan pyörällä käynyt
koska opin aika myöhään ajamaan, syystä ettei ollut millä ajaa.
Äidillä oli pyörä,  mutta se oli niin raskas että hädin tuskin jaksoin pitää
sitä pystyssä. Harjoittelin sillä kuitenkin sinnikkäästi. SINNIKÄS
tarkoittaa kovaa kiukuttelua ja runsaasti kyyneliä, mutta opin
kuin opinkin. Äidin mielestä kuitenkin pieni tyttö ja iso aikuisten
pyörä oli huono yhtälö, niinpä sain kävellä koulumatkani
vaikka kuinka yritin vannoa että olisin varovainen......

Kun sitten aikanaan muutimme kaupunkiin ja menin kesätöihin
isä osti minulle polkupyörän. Olin haltioissani uudesta pyörästä.
Merkiltään se oli Kompi, muistutti Jopo pyörää ulkoisesti.
Punainen , kaunis ja uusi. Ensimmäinen oma pyöräni ja olin
viisitoista. Omasta pyörästä en ollut edes haaveillut tai ehkä
haaveillut mutta se että saisin sen oli kuitenkin hyvin epä-
todennäköistä mielestäni. Mutta unelma toteutui ja pyörä
sai lukemattomia kilometrejä. Muistan miten kuljetin sen
takatelineellä pientä poikaanikin. Jossain vaiheessa mies kokeili
ajaa sillä ja se oli hänen mielestään aivan kauhea ajettava(?)
No minä en sitä tiennyt kun ei ollut vertailukohdetta. Mutta
hänen ajoreissunsa jälkeen hän osti minulle uuden pyörän.....

Sen jälkeen mies on ostanut minulle jo kaksikin pyörää. En kyllä
koskaan olisi uutta tarvinnut, mutta milloin on mitäkin ollut
ja kerran hän vaihtoi pyöräni uuteen kun itselleenkin osti.

Viime vuosina pyörä on pysynyt aika tiiviisti varastossa.
Satunnnaisia ajeluita ja jokunen kauppareissu on tullut tehtyä
ei juurikaan muuta.
Nyt kuitenkin olen päättänyt aloittaa  pyöräilyn uudestaan.
En aina jaksa kävellä ja pyöräily tekisi varmasti hyvää jaloillenikin.

Pyysin Pappaa tarkistamaan että  pyörä on kunnossa. Niinpä päätin
tehdä pienen koeajelun. Pyörällä ajaminen on sellainen taito minkä kerran
oppii, sen aina taitaa.

Valitsin päivän että olen yksin kotona ja voin rauhassa lähteä.
En muistanut että runko olisi niin korkea. Vaikka olen pitkä
niin jalan nosto rungon yli sai minut jo horjahtamaan. Jaa´a
tästä tuleekin mielenkiintoista. Tasapaino, no kyllähän sitä oli
ainakin jonkin verran.  Toivoin koko ajan etten joudu asfaltilta
hiekka reunaan, koska oja näytti olevan uhkaavan läheltä.
Onneksi pyörätie alkaa aika läheltä missä asumme ja päätin pysyä
vain sillä. Vastatuuli oli aika kova ja heti sain huomata että
jalkalihakset olivat kovilla ja tasaista puuskutustakin olin
kuulevinani. Otin muovienkeräyspussin mukaani jotta minulla
olisi päämäärä minne mennä. Keräysastia oli kaupan pihassa.
Risteys lähestyi ja pieni pelko sisälläni alkoi kummuta kun
mietin että uskallanko irrottaa käden ja samalla kääntyä
kunnolla katsomaan taakseni. Toinen vielä onnistuu , mutta että
molemmat ja jos tulee auto ja pitää vielä pysähtyäkin.
Tosi hankalaa.....

Ei tullut autoa ja kaikki onnistui. Uskalsin jo katsella maisemia.
Tunsin hienoa vapautta ja melkein aistin miten kunto parani
kohisemalla.
Yht äkkiä jostain pyyhälsi eteeni vanha mies pyörällään.
Olin aivan kauhuissani vieläkö tuollaisetkin polkee. Eikä
tilannetta parantanut yhtään se, että ukko polki tosi ketterästi
ja hyppäsi pyörän selästä kuin nuori mies kun saavuimme kaupan
pihaan. Ihme ukko.Minä sen sijaan en uskaltanut edes ajaa kaupan pihaan
vaan talutin pyörääni. Ties vaikka kaadun jonkun auton päälle
tai törmään johonkin....

Paluu matka kaupalta menikin jo paljon rennommin. Mutta sitten
minun harmikseni koululaiset pääsivät juuri silloin koulusta. Niitä
tuli koko pyörätien leveydeltä. Ne puhelivat toisilleen ja katsoivat minne sattuu.
Olin aivan ihmeissäni miten ne kykenivät silti väistämään minua.
Ajoin niin rauhallisesti kuin vaan pystyin ja aivan oikeassa reunassa.

Tuuli oli myötäinen paluumatkalla ja ehdin jopa nähdä hämmästyneen
naapurin kasvot ohimenevässä autossakin. Käden heilautuskin onnistui
aika hienosti ja tietysti suuntamerkit.

Kotiin päästyäni tuumailin että aika monta kertaa minun täytyy tämä
pikkureissu tehdä ennen kuin voin lähteä oikein ajelemaan.
Ja se kypäräkin on varmasti syytä laittaa vaikka tukka vähän sekaisin meneekin.
Voihan kesä ja vapaus ja tulevat pyöräilyretket, voiko sitä ihminen
onnellisempi ollakkaan....................

Saattaa olla että olen onnellisempi kun ajan turvallisesti autolla :)
Kypärän kuva hävisi jonnekin, mutta ilma oli loistava.

Kun luulet.....

"Luulo ei ole tiedon väärtti", vai miten se nyt olikaan. Vanha kansa tietää
jne. En tiedä miten viimeaikoina näitä luulevia tuntuu olevan liikkeellä
yhä enemmän ja enemmän.  Niin minä itse, kuin vähän muitakin.
Muutaman tässä mainitakseni.

Kun luulet olevasi maailman surullisin ihminen , niin aina tulee joku
jolla on vielä suurempi syy olla surullisempi. On se vaan niin väärin.
On äärettömän tärkeää että saa oikein valua sinne "ojan pohjalle" antaa
marttyyri minän rypeä kunnolla ja sitten vaan nousta jonain kauniina
päivänä ja huomata että on tämä elämä vaan niin upea.....

Kun luulet voivasi todella huonosti. Niin taas tulee joku kenellä on monta,
monta tautia ja vaivaa enemmän kuin sinulla. Niin ja kipuja, niitäkin on
vaikka kuinka paljon ja kestäneetkin jo monta...viikkoa tai vuotta.
Niinpä huomaatkin olevasi elämäsi kunnossa....

Kun luulet omistavasi ystävän, mutta huomaatkin että hän pilkkaa
sinua selän takana ja vähän edessäkin. Iloisuuteni olikin ärsyttävää.
Ystävän iloisuus taas ihan normaalia. Kun yrität olla empaattinen
ja kuunnella, oletkin utelias. Kun kerrot murheitasi, oletkin rasittava
ja vaikka mitä. No ystävä onkin tämän jälkeen vain yksi tutuista ja
niitähän riittää.....

Kun luulet osaavasi ja huomaat että olet tehnyt koko ajan väärin.
Koko elämän on tehnyt jonkun asian aina samalla tavalla, vaatinut oman
aikansa ja onnistunut täydellisesti. Sitten tulee joku "puskista", koskaan ei
ole kyseistä asiaa tehnyt, tekee sen hetkessä ja "vasemmalla kädellä" ja
vielä paremmin. Voin kokemuksesta kertoa että kyllä harmittaa.
Ei niinkään se että toinen teki sen paremmin, vaan se etten itse sitä
huomannut.

Kun luulet että opit ja huomaat että siitä nyt ei vaan tule mitään.
Tämän varmasti moni kyseenalaistaa( niinkuin nämä muutkin luulot
tietysti) Oppimalla oppii, mutta kaikkea ei opi se vaan on niin ja
onhan se katkeraa kun siitä ei mitään tule vaikka kuinka harjoittelisi.....

Kun luulet että lintu tekee pesänsä sinun tekemääsi pönttöön, niin
juuri silloin se lentää naapurin pönttöön. Pönttö lintu sanon minä.
Mutta katkeraa se on kun rakkaudella rakennettu pönttö ei kelpaakkaan
vaan naapuri houkuttaa enemmän. Meillä ihmisillä tätä  tapaa elämässä
esiintyy valitettavankin paljon. Naapurin pönttö kiinnostaa ja kun
kiinnostus loppuu , oma pönttösi onkin jo varattu.....

Kun luulet että kesä alkaa sinä päivänä kun lämpöasteet hipovat
kahtakymmentä, huomaat että seuraavana päivänä sataa räntää.
Aina luulemme ja aina petymme tai emme jos uskallamme nauttia
juuri siitä ilmasta mikä milloinkin on. Tämä hetki ja tässä näin.

Kun luulet että elämä alkaa siitä että ei tarvitse mennä töihin, tai
siitä kun laihdun viisi kiloa tai siitä kun saan rahaa niin paljon
ettei enää tarvitse miettiä onko sitä vai ei. Kaikkea voi luulla ,
pohtia,  puntaroida tai tuumailla.
Vain tämä hetki tässä vapaa luuloista. Elämää, sellaista ihan
tavallista ja aika onnellista.......

En luule, vaan tiedän, luotan ja uskon että jokaisena päivänä aurinko nousee ja laskee.....

Minun kevääni..........

Hiekka, asfaltti ja ruskea nurmi alkavat pikku hiljaa ottamaan
vallan lumelta. Sen verran mitä aurinko  jaksaa paistaa,  sen
säteet lämmittävät poskia, niin ainakin haluan uskoa.
Pappa peitteli pienet viime syksynä istutetut tuijat jotta ne
eivät ihan kuivuisi ennenkuin routa sulaa maassa. Lumikasat
pienenevät päivä päivältä. Vaikka ei aurinko niitä jaksaisikaan
sulattaa niin lempeä, ehkä vähän kylmäkin viima vähentää niitä
pikku hiljaa. On taas se aika vuodesta jolloin viimeinenkin syksyn
vihaaja sulaa leveään hymyyn, on KEVÄT!

Ikkunat, nuo mukavat kurkistusreiät jotka joku viisas on keksinyt
jotta voimme nähdä valon kun olemme sisällä. Paksu tomukerros
peittää ne ulkoa. Muutama lumipallokin on osunut niihin jättäen
tahmaisen tähden keskelle lasia. Löytyypä myös lukuisia märällä lapasella
piirrettyjä kuvia lasin pinnalla ja näkyypä siellä muutama höyhenkin.
Joku lintu ressukka lentänyt viimeisen lentonsa. Entä sisäpuolelta.
Juuri ja juuri sieltäkin näkyy pihalle. Niin mukavaa kuin takkatuli onkin
niin oman osansa saa kyllä kotikin ja juuri ikkunoista sen parhaiten huomaa.
Samat pienet sormenjäljet ja on siellä joku tainnut kielelläkin lipaista
tuota lasin pintaa. No siitä ne aikanaan puhdistuvat, onhan nyt
KEVÄT!

Naistenlehdet, facebook , mainoslehtiset ym. ovat pullollaan kevään
uusia mekkoja, housuja, paitoja, kenkiä, laukkuja ja mitä kaikkea sitä ihminen
ylipäätänsä tarvitseekaan. On teltta kokoa ja miniä jotka tuskin peittävät
käyttäjästään mitään. On leveää lahjetta ja niin kapeaa jotta ihmettelen
miten ne oikein puetaan...jalka irti ja takaisin, no ei kai sentään.
Kengät kaunistuvat vuosi vuodelta eli samassa tahdissa mitä oma jalkani
lähenee ortopedisiä kenkiä. Ne ovat oikeita taideteoksia, ping pingiä näyttää
olevan lenkkari kuin lenkkari, saati sitten avokkaat. Ruusua ja nauhaa,
niin kauniita. Suurta muotia on myös ruusut ym. kukat puseroissa ja mekoissa.
Yhtä kukkamerta varmaan kun naiset riisuvat takkinsa ensimmäisinä
lämpiminä päivinä. Taidan hankkia itsekkin, olisi hienoa olla osa
ruusuketoa (heh, heh). No nämä ovat vain huomioita, en ole todellakaan
mikään muoti asiantuntija , ainoastaan tarkkailija. Sen on aiheuttanut
tämä KEVÄT!

Talvi on ohitettu se on varmaa satoi taivaalta sitten mitä hyvänsä, vaikka
niitä paljon puhuttuja pieniä äijiä. Oma talveni oli suuria tunteita täynnä.
Sitähän se on monen mielestä aina, mutta tästä talvesta voin sanoa että
IHAN OIKEESTI oli. Nyt se on kuitenkin takanapäin ja muutokset elämässä
ovat edessä. Suuria tunteita, iloa, haikeutta ja samalla elämä jatkuu ennallaan.
Niistä sitten joskus enemmän.
Jokaisesta päivästä onnellisena ja kiitollisena jatkamme matkaa kohti
kesää, KEVÄT ja minä.....

                         Pari kuvaa luonnon muokkaamista sulaneista lumista.....

Vaivasenluu osa 4/ Työhön.....

Kokonaista kaksi kuukautta kotona on nyt takana. Miten voikin
aika kiirehtiä niin nopeaan. Kun aikanaan jäin sairaslomalle olin
varma että kuukauden kuluttua viimeistään kaipaisin ehdottomasti töihin.
Liekö hyvä palvelu osa syynä kotona viihtymiseen vai kasvanut
laiskuus,  kenties molemmat.

Viimeinen viikko kotona meni oman kunnon tarkkailussa. Olenko
valmis töihin vai tarvitsenko lisää lomaa. Joka toinen päivä olin
lisäloman tarpeessa ja joka toinen päivä olin elämäni kunnossa.
Jalka ei tietenkään vielä ole entisensä, eikä varmaan pitkään aikaan
mutta arjen askareissa sen pitäisi pysyä mukanani, ilman että
voihkin koko ajan.

Se että jännitin mitä jalka tykkää työkengästäni, jännitin yhtä
paljon mahtuvatko työvaatteet päälleni. Jälkimmäiset just ja just.
Kengät samoin, aika täynnä. Kahdessa kuukaudessa työelämässsäkin
ehtii tapahtua kaikenlaista joten uuden oppimistakin piti siinä sivussa
opetella. Vaikka vanha muisto. Kun olet loman jälkeen päivän töissä,
on olo kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Oli tietenkin takaraivossa.
Siitä huolimatta jännitin töihin menoa aika lailla ja varsinkin miten
jalka jaksaa.

Ensimmäinen päivä meni niin hyvin että olin itsekkin hämilläni.
Oli mukava olla töissä, nähdä kollegoja ja tuttuja asiakkaita.
Illalla kotona olin kuitenkin niin väsynyt, jo yksistään siitä
etten ollut seissyt niin pitkiä aikoja ja vähän jännityksestäkin.
Melkein toivoin että olisin voinut olla seuraavan päivän vapaalla.

Vapaa ei toteutunut, joten matkaan oli taas lähdettävä. Päivä
olikin jo huomattavasti raskaampi mutta tieto että voin lepuuttaa
illan kotona auttoi asiaa. Olin delegoinut kaiken mahdollisen Papalle.

Tuli kolmas uusi aamu ja työt odottivat jälleen. Nyt jalka alkoi ilmoitella
että tätä ei voi jatkaa näin , jotain on tehtävä. Heilutin ja huilutin
ees, taas, mutta jalka tuntui jonkun toisen jalalta. Puolet paksumpi
kuin toinen ja kengän tarranauha ylsi juuri ja juuri niin että kenkä
pysyi jalassa. Illalla olin melkein varma että viimeinen työpäivä
oli sille liikaa. Jos en luovuta se tekee minulle jonkin tosi ikävän
tepposen.

Kun neljäs aamu vihdoin koitti, olin väsynyt ja epätoivoinen. Tunsin
itseni puolikkaaksi, toinen puoli oli minua ja toinen ihan joku vieras.
Päätin kuitenkin napata vanhaa tuttua buranaa aamun ensimmäisinä
tunteina vähän enemmän ja taskuihin sitten vielä muutama mukaan.
Niillä eväillä kohti viikon viimeistä työpäivää.

Illalla sain huomata että kestin kuin "mies" konsanaan. Jalka ei ollut
sen kummempi kuin alkuviikosta, no ehkä pikkuisen väsyneempi
mutta kutakuinkin hymyssä suin sain todeta että kyllä tämä
tästä lähtee käyntiin.

Elämä on taas mallillaan, kesä edessä ja lomakin siintää jo kuukauden
päästä. Leikkaus onnistui ja jalka on varmasti parempi talveen
mennessä, niin ainakin toivon.
Asiat järjestyy, kivut katoaa. Taidan sittenkin uskaltaa jonain päivänä
leikkauttaa toisenkin jalkani....ehkä.

Uusi viikko on alkanut, aurinko paistaa taas niinkuin lomallani.
Pää puhisee uusia suunnitelmia, tekeminen maistuu. On tärkeää pitää
huolta lähimmäisistä, omista rakkaista, ystävistä. Mutta on myös
äärettömän tärkeää pitää huolta itsestä.  Onnellisuus on joskus
niin monimutkaista ja välillä hyvin yksinkertaista............

Kesä alkaa juhannusruusuista tai valkovuokoista tai kenties orvokeista.................