Niska kipuja ja turvonneita jalkoja......

Mennyt viikko painaa niin hartioissa kuin jaloissakin.
Alkuviikon siivous urakka tuntuu vieläkin  vaikka
on jo eletty loppuviikon lomareissu. Reissun johdosta taas
jalat tuntuvat tietysti ihan omilta ,mutta myös siltä että
lisänä olisi vielä jonkun toisenkin jalat, sen verran paksut
ne ovat. Kävelemisestä ja ehkä vähän liian vähäisestä
nesteestä, mutta ennenkaikkea istumisesta.
Minua ei ole luotu istumaan eikä ainakaan tuntia pitempään.
Silloin ruumis huutaa jo liikkeelle ei siis LENKILLE vaan
ja ainoastaan liikkeelle.

Alkuviikon "työsiirtola"jota me Elkkiksen kanssa pidimme
kohdistui lähinnä varastoihimme. Osa tavaroista oli elänyt
kanssamme tässä talossa reilut kaksikymmentä vuotta osa
jo kanssamme muuttanutkin tänne ja osa vähän nuorempaa
TÄRKEÄÄ tavaraa. Ne kaikki saivat nyt kodin uudessa
kodissa lahjoituksena, osa päätyi uusio käyttöön. Tämän seurauksena
aloitamme kohta puolin uuden projektin. Siitä sitten ehkä
myöhemmin lisää...

Kaiken tohinan keskellä päätimme sitten yht äkkiä irtaantua
hieman tuosta "työsiirtola" touhusta ja lähteä oikein ulkomaille.
Aikomus tällä kesälomallani oli tehdä vain pieniä kotiseutu
matkoja ja tietysti armotonta mustikanpoimintaa. Selkä oli
kahden ensimmäisen mustikkareissun jälkeen sitä mieltä
että tämä oli tässä. Minä puolestani yritin sitä lohduttaa
pienellä levolla ja mietitään sitten uudestaan....

Se että KAIKKI matkustaa jonnekin ei ole kateutta vaan
ainoastaan KATKERUUTTA. Oma sisäinen matkaintoni
nostaa päivä päivältä päätään kunnes se ei enää kestä vaan
suorastaan vaatii tien päälle. Niin kävi nytkin ja pikaisesti
kipitimme läheiseen matkatoimistoon ja varasimme muutaman
päivän Riikan matkan....

Matka tuli todellakin kaiken hässäkän keskelle ja huomasimme
heti reissun alkumetreillä että luottokortti oli kotona. Samoin
matkavakuutuksesta kertova lippunen ja laivalla alennuksia
antava kanta-asiakaskortti ja jotain muuta vähemmän tärkeää.
Matka oli periaattella passi ja hammasharja.....

Kellon ympäri matkustaminen bussi-laiva-bussi periaattella
kaksi päivää tuli koettua että aika rankkaa minun vartalolleni.
Positiivista on tietenkin että kaikki hoidetaan, istut ja nautit.
Katselet alati vaihtuvia maisemia ja nautit ilman huolen häivää.
Sen jonka pitää seurata  liikennettä , ei ole minä.
Vähemmän mukavaa sen sijaan on puutuva niska, koska
kirjaakin tekee mieli lukea ja sen seurauksena nukahtaa ja silloin
niska on vieläkin kovemmalla koetuksella. Veren kierto jaloissa
hidastuu ja suonikohjuiset jalkani muistuttavat hyvin kohonnutta
limppua.  Mutta silti olen tietysti sitä mieltä että matkaan vaan
kyllä se avartaa ja vaivat katoaa viimeistään kotona.......

Riikan kaupunki oli aivan ihana ja lumosi minut heti ensi minuuteilla.
Kahdessa päivässä sai pitää aika kiirettä että ehti nähdä mahdollisimman
paljon ja lisäksi piti nauttia ja rentoutua, olihan se sentään
LOMAMATKA. Mielettömän upea arkkitehtuuri lumosi minut
aivan täysin. Olisin valmis lähtemään heti ensiviikolla uudestaan
jos se vain olisi mahdollista ja LENTOKONEELLA!!!!
Kansainvälinen tunnelma ja kuitenkin rauhallinen elämä
huokuivat koko matkan. Upeat rakennukset, hyvät ravintolat ,
kauniit puistot ym. saa matkailijan ymmärtämään miksi sitä
jotkut kutsuvat pikku Pariisiksi.
Aurinko paistoi lämpimästi ja saimmepa välillä oikein hikoillakin.
Saatiimpa sadettakin niskaamme oikein kunnolla mutta aurinko
kuivatti kesäsateen lämmöllään. Kaupunki oli niin puoleensa
vetävä etteivät edes tavaratalot mahtavine alennuksineen saaneet
meitä houkuteltua sisäänsä kuin hetkiseksi(sateen ajaksi).
Sillä luottokortin puuttumisella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Niin ja hotelli, siitäkään ei löydy moitteen sijaa. Omasta mielestäni
paras aamiainen mitä on tullut syötyä hotelleissa.  Elkkiksen mielestä sijalla kaksi.
Mutta hänkään ei pystynyt vastaamaan mitä puuttui.

Joskus on ihanaa suunnitella matkaa viikkoja jopa kuukausia ennen
lähtöä. Toisinaan matkaan lähtö nopealla päätöksellä on paikallaan.
Piristää, virkistää , sellaisia muistojen keruu matkoja . On aika
pysähtyä ja huomata aina välillä kuinka onnellinen sitä onkaan
kun voi lähteä jonnekin reissulle ja samalla havahtua miten
onnellinen voikaan olla vain ja ainoastaan juuri kotona....

Pieni pala Riikaa.....

Minun metsäni....

Lapsuuteni maisemiin liittyivät metsät oleellisesti. Isot
korkeat puut, kätkivät sisäänsä......
En oikeastaan tiedä mitä, mutta lapsen mielestä ne olivat
jotenkin pelottavia.

Ensimmäiset kuusi elämäni vuotta vietin tutussa pihapiirissä.
Jos halusin lähteä viereiseen taloon minun oli käveltävä
aikamoinen matka metsän poikki. Näin sen muistin. Kun sieltä olimme
muuttaneet enkä ollut käynyt paikalla lähes viiteentoista vuoteen
pohdin pystyisinkö kävelemään sen matkan ilman kumisaappaita.
Olihan silloin sadeilma ja ruoho märkää.
Koska olimme lähistöllä ja päätin näyttää silloiselle poikaystäväleni
ja nykyiselle miehelleni missä tuo synnyintaloni on ,niin päätimme
mennä ilmasta ja matkasta huolimatta.
Poikaystäväni naureskeli tuota metsä taivalta ja minä kummastelin
kuinka tuo matka pienenä ihmisenä taskulamppu kädessä oli
tuntunut todella pitkältä ja pelottavaltakin toisinaan. Toisinaan
taas ihan turvalliselta. Nyt sama matka oli tuskin sataa metriä.
Miten eritavalla pieni ihminen kokeekaan kaiken.

Seuraavat viisi vuotta asuimmekin sitten ihan metsän keskellä.
Viime kesänä kävelimme sielläkin pariinkin otteeseen ja olihan
sekin metsämatka lähinaapuriin hieman lyhentynyt mutta kuitenkin
puolta pitempi siihen aikaisempaan. Mutta se metsä joka meitä
ympäröi tuntui aina turvalliselta ja tutulta, kun taas se metsä joka
oli käveltävä silloin kun menin kouluun hieman pelotttavalta.
Niiden eroa olen tuumaillut koska omaa tuntemustasi vastaan
et voi kapinoida se tulee jostain syvältä....sydämmestä ja se on aito.

Kun on elänyt pitkän matkan on jo kaikenlaisia metsiä nähnyt ja
monessa tullut kävellyksikin sen kummemmin niitä miettien
onko hyvät fibat vai ei. Jotkut vaan jää mieleen ihan väkisin.
Aikoinani mökkimetsässä ollessani en juurikaan pystynyt
yksin marjoja poimimaan kun aina kuulin jonkun oksan tai
minkä lie narahduksen. Olin aina sitä mieltä että joku oli kanssani
vaikka ketään ei näkynyt. Se ei todellakaan ollut mukava tunne.

Olimme eilen kävelemässä Teijon eräällä luontopolulla, josta yllä oleva kuva.
Ihania järviä ja puroja matkan varrella. Rauhallista juuri sillä hetkellä kun
me reittiä kuljimme. Reitti oli ihan hyvä kun vaan ensin ymmärsi sen
tulkintoja ja nyt en syytä järjestäjiä vaan ihan muuta. Oli mukava
tulla kävelemään vähän eri reiteille kuin tavaallisesti ja jalkani rakastavat
metsäpolkuja paljon enemmän kuin upeita asfalttisia kävelyteitä.
Katseltavaa ja kuvattavaa riitti, upeat maisemat, mutta jotain kummallista oli kuitenkin.
En viihtynyt siellä.....Oikeastaan harmitti kun ensin ajaa tänne saakka ja
sitten on tällainen fiilis ja vihainen olin vain ja ainoastaan itselleni.
Kun Elkkis sitten luki jostain taulusta mitä reitillä oli useitakin. Tauluissa
oli mainintaa puista ym. kasveista ja tässä kyseisessä taulussa luki kuinka
paikalla oli joskus ollut saha ja luujauhotehdas. Miten lapset olivat
kärränneet luita kottikärryillä tehtaaseen ja niistä sitten tehtiin jauhoa.
Siinä kohtaa ymmärsin mikä paikassa "mättää"vaikka ei siellä mitään
ihmisen luita KAI jauhettukaan mutta silti vilkas mielikuvitukseni sai
vallan. Kun kaiken lisäksi hyttyset olivat syöneet kaiken sen kohdan mitä
en ollut peittänyt jollain kankaalla olin ehdottomasti sitä mieltä että en
TULE TÄNNE IKINÄ. Tämä metsä ei kaipaa minua enkä minä sitä.
Loppupäivä menikin sitten upeassa Mathildedalin ruukkikylässä ja metsä
kokemus oli jälleen vain muistoissa.

Lähden lenkille omaan tuttuun metsääni, kuljen sen ihanien pienien
järvien ympäri, kuuntelen miten kuikka huutaa. Näen miten pikkukalat
nauttivat vapaudestaan vielä hetken, joku kalastaja on jo nähnyt jonkun...
Halaan puuta ja minusta tuntuu että sekin halaa minua. Istun kalliolle
katson ylös taivaalle ja kiitän että tällainen rakas paikka on olemassa.
Kiitän myös niistä ystävistä jotka kerran toivat minut tänne. Nappaan
mustikan suuhuni ja toisenkin täällä viihtyisi vaikka yön, täällä
ei pelota mikään , tämä on sellainen onnellisten turvallinen metsä.....

                                  Rakas metsäinen lenkkimaastoni....

Viivähdys menneessä....

"Taakse päin on paras katsoa silloin kun eteenpäin ei tahdo nähdä."

Siinä lause joka kätkee aika paljon sisäänsä. Eteenpäin katsominen
ja unelmoiminen on yksi vahvuuksistani, Elkkiksen mielestä
jopa rasite. Tuntuisi surulliselta jos eivät voimavarat enää riittäisi
siihen että ei näkisi aikaa eteenpäin. Se mitä se on todellisuudessa
ei tietenkään kukaan voi tietää, mutta oli se sitten sitkunelämää
tai jotain muita haaveita, on ajatuksissa kuitenkin elämän jatkuvuus.
Yllä olevan lauseen näin aamulla kuolinilmoituksessa ja se kosketti
kovasti itseäni koska eilinen päivä tuli elettyä välillä aika
nostalgisissakin muistoissa. Mennyt on mennyttä mitä siitä, kuulee
usein sanottavan. Olen kuitenkin sitä mieltä että joskus on ihan
UPEAA käydä ajassa ennen nykyhetkeä.....

Kun omaa ystäviä jotka on tuntenut melkein koko aikuisen
ikänsä ei voi olla kuin kiitollinen elämälle. Sen minkä itse on
unohtanut tai jostain syystä halunnutkin unohtaa niin tämä ihana
ystävä kyllä muistaa. Ystävä muistaa kuinka mahduit monta
numeroa pienempään vaatteeseen ja nyt hämmästelee kanssasi
miten ihmeessä olet päästänyt itsesi tuon näköiseksi. Niin ja ystävä
jopa tietää että  piirakoita ym. muita herkkuja syömällä ne on
saavutettu.
Ystävä muistaa myös hölmöilysi, sekä sen miten itkit ja  kuinka
luulit ettet koskaan selviä murheistasi.Hän muistaa koska hän
tuki sinua kaikin mahdollisin keinoin......jopa sen piirakan syömisessä.

Kun katsoo taaksepäin elämää ja näkee itsensä aikuisena nuorena.
Viisaana nuorena, täynnä tietämystä elämästä ja samalla ymmärtää
olleensa silloin nuorempi kuin oma lapsi nyt. Se hämmennys miten
nuori sitä silloin oikeastaan olikaan/olimmekaan. Miten kuvittelimme
tietävämme kaiken elämästä ja yleensä kaikesta muustakin. Miten
onnellisia olimmekaan kun emme sitä tienneet emmekä nähneet
elämää eteenpäin.... Vaikka elämä on antanut niin paljon hyvää
se on antanut myös sellaista jonka olisin vaihtanut pois. En vaan
jaksa uskoa niinhin ihmisiin jotka sanovat" Mitään en tekisi toisin."

Kun omaa ystävän kenelle voi kertoa niin ilonsa kuin surunsa
ymmärtää että lottoaminen on aika turhaa. Onnen numerot on
käytetty näihin yhteisiin vuosiin. Vai pitäisikö sittenkin laittaa
ne numerot siihen kuponkiin.

Vuodet vierii ja muutumme. Mielipiteet, tavat ja kehomme  ja varsinkin
kehomme siinä mukana. Se että myös ystävät vaihtuvat ei ole mitenkään
kummallista, aikansa kutakin. Siitä huolimatta ja juuri siitä syystä
on upeaa kun on vierellä ystäviä kaikesta näistä huolimatta.

Saan viimein ystäväni itselle nykyään hyvin tärkeälle paikalle,
lenkkimaastoon jonka tahdon kiertää aina kun mahdollista ja
varsinkin silloin kun ei millään jaksa. Kun tarvitsen kaiken
energian minkä luonto voi antaa, kun olen kiitollinen että
voin nähdä eteenpäin...

Eilen tuli katsottua hyvinkin paljon taaksepäin, vähän haikeasti
mutta myös nauraen. On hyvä joskus katsoa taaksepäin kun on
vierellä ystävä joka on ollut siellä kanssasi.
Eilen katsottiin myös paljon eteenpäinkin vaikka se ei ole
mahdollista, niin näimme silti paljon. Näimme sen onnellisen
tulevan.....

                             Kun ei ole mennyttä eikä tulevaa, on vain tämä hetki.......

Tunnelmaa bussissa.....

Tuuli puhalsi todella kylmästi kun seisoimme bussipysäkillä.
Kyllä, siitä on tullut oikein tapa että matkaamme suureen
kaupunkiin eli Turkuun bussilla. Syykin on ihan selvä.
Ei pysäköinti maksua, eikä liioin parkkipaikan hakua ja jos
mielii matkalla vaikka syömään ja juomaan lasillisen viiniä
niin molemmat voivat ottaa huoletta lasillisen tai kaksi....
Niin ja kun tämä super edullinen fölikin ulottuu tänne meille
asti niin eihän sitä bussi matkaa voi vastustaa.

Bussi saapui minuutilleen pysäkille. En voi ymmärtää miten
ne sen tekevät. Jos minä menen jonnekin olen aina etuajassa
tai jos jostain syystä yritän olla juuri sovittuna aikana myöhästyn
varmasti ainakin pari kolme minuuttia.

Tasaraha, valitse itse istumapaikka ja menoksi. Tuntui että
koko kylä oli päättänyt samaan bussiin tulla kun joka pysäkillä
piti pysähtyä. Hyvä että on kulkijoita säilyy silloin ainakin
tämä linja. Sulassa sovussa ja hiiren hiljaa istuttiin, mitä me kaksi nyt
toistemme kanssa puheltiin. Toiset tuijottivat ikkunasta ulos
kuin toivoen näkevänsä siellä jotain mitä ennen eivät ole nähneet,
toiset selailivat puhelimistaan kuka mitäkin. Yhdeltä pysäkiltä
tuli mummi kolmen pojan kanssa. Saatiin sitten autoon vähän
elämää, tuli hetkeksi omat lapsenlapset mieleemme tosin
näistä lähti ääntä noin yhdeksän kertaa enemmän ja se on paljon se.
Eivätkä nämä meidän pojatkaan mitään hiljaisia ole.
Jokainen olisi halunnut istua penkille(kaksi oli rattaissa) ja samalle
sellaiselle. Käsky oli tietysti tiukka EI. Kaksi herraa ei nähnyt
ulos koska olivat niin matalalla onneksi kolmas selitti missä
mennään ja välillä lauloi Robinin "puuttuva palanen".....
Mummi selitti että pitää olla kauniisti johon laulaja poika
tokaisi kirkkaalla äänellä:" Titten kun ollaan pelillä mää liahun!"
Luulen hänen tehneenkin juuri niin kuin lupasi.
Jos matkailu on aina näin hauskaa alan kulkea kaikki matkani
mitkä suinkin voin bussilla.

Matkan tarkoitus eli keskiajanmarkkinat olivat niinkuin asiaan
kuuluu. Paljon ihania käsityöläisiä, ruoka pisteitä, vähän "himphamppua"
ja tietysti PALJON IHMISIÄ!!! Olihan lauantai ja se aamun kylmyys
tipotiessään. Aurinko helli ihan jokaista markkinavierasta ja jokaisella
tuntui olevat hyvä mieli matkassa niinkuin kuuluukin.
Yritin kulkea aurinkolasit silmillä etten kaikkia ihanuuksia olisi
nähnyt ja onnistuinkin aika hyvin pitämään lompakon
vetoketjun kiinni. Jonkun verran se kassi kuitenkin painoi.....

Tulihan siellä ruokailemassakin käytyä ja lasillinen ja vain yksi
lasillinen viiniäkin maistettua. Väsymys alkoi painaa vaikka
reissu ei mitään fyysisiä ponnisteluja vaatinutkaan.
Kohti bussia matka kävi....

Sitä sitten saimme hetken odottaakin tunnin väliajoin kun kulkivat
ja vartti sitten näytti edellinen menneen.
Ehdin jo odottaessa puhella että omalla autolla olisimme jo
kotona nauttimassa kahvia terassilla, mutta meillähän oli tämä
BUSSILLA KANNATTAA MENNÄ reissu niin mitä sitä
sen kummemmin valittamaan.
Kun se sitten viimein tuli oli ihan mukava kokemus helteellä
autosta missä ei toimi ilmastointi. Noin 26 astetta ulkona ja varmaan 36
astetta sisällä. Olihan siinä tunnelmaa haistella erillaisia tuoksuja mitä
ihmisistä helteellä lähtee, toisista erillaisempia kuin toisista
mutta LÄHTEE. Sen huomasi myös paarma joka kävi vähän
jokaista nuuhkaisemassa ja koko matkan pelkäsin koska se
päättää puraista ja juuri minua. Meni ihan mukavasti matka
seurata sen lentoa. Tällä kertaa ei kukaan laulanut mutta musiikista
piti huolen eräs keski-ikäinen herra joka loistavasti vihelteli
"Täällä on Peppi Pitkätossu....."
Osaan myös tämän reissun myötä olla todella kiitollinen omasta
ILMASTOIDUSTA AUTOSTA!!! Mutta matka oli kaikeasta huolimatta
mukava. Niin ja edullinen kun päätimme ostaa oikein bussikortin
eräiden matkalla näkemiemme tuttujen kehoituksesta. Toisin sanoen
eivät ne bussimatkat tähän lopu nyt ne vasta alkavat.

Aurinko paistaa lämpimästi kun viimein istumme  kahvikuppi
kädessä terassillamme. Hetken päästä paarma puraisee jalkaani
olikohan se bussipaarma tuumailen, sai kuin saikin puraistua minua.
Tuskimpa sentään taisi olla ihan oma pihapaarmamme.

Bussissa on tunnelmaa, joskus joku lauloi ja varmasti onkin varsinkin
tällaiselle ihmiselle joka ei voi sitä käyttää päivittäin. Ja niinkuin joka paikassa
muuallakin olin näkeväni siellä bussissa sellaisia onnellisia kulkijoita.....

                  Kuva ei ole omani vaan kaapattu. Ottaja on Sami Mäenpää Yle......