Uusi veeti Kallion levy pöydällä. Hyvä mieli. Rakas kummityttö toi.
Rakas silti vaikka ei olisi tuonutkaan.
Mietin usein elämän kulkua.
Usein sitä myös hänen kohdallaan.Miten hän tuli elämääni vaikka "vastahangoittelin".
Mutta jälkeenpäin ajatellen näin piti käydä. Nyt sen ymmärrän tai
oikeastaan olen ymmärtänyt jo pitemmän aikaa.
Nämä "ymmärrys asiat" tulivat lopullisesti elämääni vuoden 2010
tapahtumien myötä. Sitä aikaisemmin olin jo tiennyt ettei elämä
ole sattuman kauppaa,sitä vain ei halua tai jaksa aina pohtia.
Kummitytöllä on myös uskomaton kyky saada sydämmeni niin
täyteen rakkautta ja hyvää mieltä että tuntuu joskus että se
on melkeimpä luonnotonta. Hyvässä mielessä tietenkin.
Saatan joskus miettiä että voiko nuori ihminen olla ihan "oikea".
Enkeliltä tuntuu....
Tiedän myös että suhteemme on vuoro vaikutusta.
Itsekkäästi ajatellen olen myös hänelle tärkeä.
Se miten se on tapahtunut,en osaa sanoa enkä myöskään
ymmärrä.
Miten jotkut ihmiset tulevat elämäämme.Mullistavat sen täysin.
Jotkut ilolla ja valitettavasti jotkut myös ikävillä asioilla.
Viisaat sanovat että opimme näistä aina jotain.Totta.
Oppiaksemme emme tarvitse kirjoja vain oikeita ihmisiä.
Oikeaan aikaan ,oikeassa paikassa. Ennalta arvaamatonta
tarkoin suunniteltu meidän elämämme kannalta.
Maailman kaikkeus on ihmeellinen.....
Kumpa oivaltaisimme jokaisesta tapaamastamme ihmisestä.
Nyt lähinnä tarkoitan kenen kanssa olemme tekemisissä
pidemmän hetken kuin ohi ajava auto tai ruuhkassa kiitävä
ihmismassa.
Hetki kaupan kassalla. Linja-auton vierustoveri. Vanhus joka
puhelee sinulle ohikulkiessasi...ym.
Kumpa ymmärtäisimme näidenkin ihmisten tärkeyden emmekä
kokisi sitä "turhaksi".
Niin että vain tuntemamme ihmiset olisivat tärkeitä elämässämme.
Toisilla on suurempi vaikutus elämäämme toisilla pienempi.
Rakkaalla kummityttärelläni on suuri vaikutus. Kiitos elämä
kiitos maailman kaikkeus ,että toit hänet elämääni.
Kiitos! Olen ymmärtänyt miksi hän siihen kuuluu.
Toivon että kaikki ihmiset saisivät näitä "kummityttöjä" elämäänsä.
Sekä oivaltaisivat miksi.
Onnellista elämää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti